Taisin kirjoittaa tuolla alussa jo, että painon pudotukseen ei nyt olisi riittävästi motivaatiota ilman tätä blogia. Se oli erittäin totta. Koskaan en ole aloittanut näin laimeissa tunnelmissa ja puolivillaisesti. Silti tiedän, että nyt on pakko, pakko, pakko...

Ei mennyt hyvin tämä päivä. Aamupalan paahtosämpylä oli vielä ihan kohtuullinen aamupala ja mainittu kebab toimi ihan hyvin päiväruokana, ei valittamista. Mutta sitten jouduin suljetuksi tunnin ajaksi yksin autoon suklaamunapussin kanssa. Se oli jäänyt hanskalokeroon pääsiäisenä. Lankesin ja söin puolet. Jäi muuten "paha maku suuhun", vaikka en kaikkia popsinutkaan. Illalla mutustin vielä keksejäkin.

Nyt kun kirjoitan tämän ylös ja kaikkien lukijoiden näkyville, niin on pakko päättää, että huominen on erilainen päivä. Jos motivaatiota ja kunnon fiilistä ei muuten ole, niin se on tehtävä. Diabetespeikko, turvoksissa olevat sormet ja nilkat, ikävä peilikuva, ei niin hyvä kunto, leuan alla näkyvä liikaleuka,... Ne on saatava kukistettua. Taisteluun! Tanner tömisee ja kilot karisee.

Huomenna pesen ikkunat ja syön järkevästi ja jätän sohvalöhöilyt väliin. En ehkä löhönnyt tänäänkään, mutta olisin voinut touhuta enemmän ja jumpatakin. Kaikessa on parantamisen varaa. Saa nähdä, mitä puntari näyttää aamulla. Ettei vain paino olisi noussut nyt, kun sen nimenomaan pitäisi laskea. En ainakaan ole ansainnut laskua.