Painonvartijoissa ollessani olen aina inhonnut niitä kertoja, kun kerran kuussa painoni oli aivan mitä sattui. Sillä ei ole mitään tekemistä syömisten ja hyvin tai huonosti menneiden päivien kanssa. Kyseessä on tämä naisen ihanuus eli kuukautiskierto. Tänä aamuna sitten heräsin joka paikka turvoksissa niin, että sormiinkin sattuu. Kyllä minä hoikkinakin aikoina tästä turvotuksesta olen kärsinyt, mutta hurjan paljon pahempaa se on näin lihavana.

Painoa ei edes kannattaisi nyt muutamaan päivään punnita, mutta punnitsenpa kuitenkin. 73,9 kg. Vaikuttaa samalla tavalla kuin painonvartijoissa teki. Otin käteeni illalla välttämäni suklaapatukan, niin sen chili maustetun Mayan, ja tässä sitä mussutan. Huono minä, hölmö minä.

Ehkä jätän huomisen punnituksen väliin ja keskityn tosissani siihen minä suuhuni pistän.