Homma etenee hitaasti hivuttaen koko ajan. Puntari näytti tänä aamuna 68,7 kg. :) En minä oikein osaa hermostuakaan tästä tahdista tai hampaita kiristellä, kun ei ole taas paljon ehtinyt asiaa miettimäänkään. Aina jätän joitakin suupaloja ottamatta ja koitan liikkua vähän enemmän tma. Sitä sellaista jatkuvaa elämän kevennystä, mutta tosi pienessä mittakaavassa.

Toisaalta se tuntuu hurjan helpolta ja vaivattomalta. Minusta ei tunnu siltä, että laihduttaisin. Olen miettinyt, että onko se hyvä vai huono asia ja kyllä alan kallistua hyvän puolelle, vaikka tuloksia saa odottaa ikuisuuden. Olen jotain sellaista ennenkin sanonut, mutta nyt se asia alkaa ihan oikeasti upota itseenikin. Tietää, että vaatteet, jotka ovat alkaneet mahtua - mahtuvat huomenna ja ylihuomennakin. Niiden lisäksi voi jossain vaiheessa kokeilla jotain muutakin. Ei ole sellaista kamalaa pelkoa, että jos tuo ei mahdukaan huomenna. Se, että pelko on pois, on tosi iso juttu. Oman peilikuvan inho on vielä aika paljon jäljellä, mutta jospa sekin jossain vaiheessa hoituu.