Tuli kirjoitettua niin pitkään, että täytyy taulukkokin pilkkoa osiin.

79293.jpg

Puutarhatyöt ovat niin lähellä sydäntäni, että oli ihan pakko kysyä, vetävätkö ne vertoja kuntosalille. :) Mitähän noista vastauksista päättelisi. Korjatkaa, jos vedän aivan vääriä linjoja hatustani.

Kolme vastaajista omistaa suuren puutarhan, joka ei ole vielä aivan valmis. He joutuvat kärräämään multaa, kaivamaan kuoppia ja siirtelemään suuria kiviä. Tai ehkä puutarha on jo niin vanha, että sille ollaan tekemässä perusteellista uudistusta. :) Viisi vastaajista tykkää puutarhahommista ja tekee siellä yhtä sun toista. Joskus raskaampaa hommaa ja toisinaan kukkapenkin kitkentää ja haravointia. Sellaista keskimääräistä puutarhan ylläpitoa. Viisi vastaajista asustaa ehkäpä kerrostalossa tai rivitalossa, jossa on pieni puutarha (?). :) Tai piha on niin hyvin perustettu, ettei siinä juuri tarvitse rehkiä. :)

79294.jpg

Kumppani kysymys veti vastaukset laidasta laitaan. Onnellisia ovat ne, joita kumppani kannustaa ja auttaa laihtumaan. Keskimäärin kumppanit auttavat jonkin verran, eivät siis tule käristemakkaraa heiluttelemaan nenän eteen tai tuo kaupasta suuuuurta suklaalevyä päivän koho kohdaksi. Mutta valitettavasti on myös monta sellaista kumppania, jotka eivä tosiaankaan auta laihdutuksessa.

Onko teillä hyviä keinoja ja vinkkejä siihen, miten kumppani saataisiin paremmin ymmärtämään tilanne ja ehkä tosiaan jopa kannustamaan? Tämä on todella paha ongelma kun omalle kohdalle sattuu. Minun mieheni ei ole mikään vaimon lihottajia, kuten jossain dokumentissa joskus oli, mutta apua sieltä ei tule. Meitä on monta...

79295.jpg

Tuo ystävä kysymys. Kyllä, usein ystävät ovat hoikempia. Olisin halunnut kirjoittaa tuohon vielä vapaan kysymyksen, että miten se vaikuttaa sinun ystävyyteesi. Minulla se on valitettavasti ja nolostuttavasti vaikuttanut. :( En ole kehdannut pitää yhteyttä erääseen hoikistuneeseen ystävääni. Tyhmääkin tyhmempää. No, tosiasia on, että me tällaiset pulskemmat tapaukset olemme usein ystäviämme pulskempia.

Vaikuttaako sinun ystävyyssuhteisiisi, jos ystäväsi ovat paljon hoikempia?